About

Olen Jussi Suonikko, helsinkiläislähtöinen muusikko ja musiikkiteknologi (kuvassa oikealla). DIY-estetiikkaan mieltyneenä olen työskennellyt laajalti äänitteiden parissa lähes kaikissa äänitetuotannon rooleissa. Olen tehnyt paljon äänilevyjen masterointeja, mutta viime vuosina yhä enemmän myös miksannut ja äänittänyt levyjä. Valmistuttuani musiikkiteknologiksi Palmgren-konservatoriosta ja musiikkipedagogiksi Pirkanmaan ammattikorkeakoulusta olen ollut mukana perustamassa kolmea äänistudiota, kahta levymerkkiä ja toiminut pitkään tuntiopettajana ja teknisenä tukihenkilönä Tampereen Musiikkiakatemialla.

Yhteistyössä:

Teen suuren osan töistäni tällä hetkellä Space Junk Studiolla.
Kuulun Iso Pinkki -levymerkin johtokuntaan.